Marian blogi

Työroolit hukassa

Yrittäjyys on ollut minulle koko työuran kirkkain kruunu. Siihen tähtäsin jokaisella valinnallani ja päätökselläni. Seurasin palkkatyössä olleena sivusta muiden yritystarinoita ihaillen ja suuresti kunnioittaen. Tiesin, vielä tulee päivä, kun minä yllän yrittäjyyteen. Vaativana ihmisenä en päästänyt itseäni helpolla vaan olin asettanut mielen rimani erittäin korkealle. Lähtisin yrittäjyyteen vasta silloin, kun pystyisin katsomaan itseäni peilistä ja toteamaan; Minulla on kaikki taito johtaa omaa yritystäni. Minulla on taito, kokemus ja ennen kaikkea minulla on tahto. Tuli kevät ja olin valmis, näin itselleni kerroin. Oli aika hypätä unelmieni uraan, jonka itse olin itselleni luonut. Ilotulitukset loistivat taivaalle trumpettien soidessa taustalla. Minä tein sen! 

Yhtäkkiä olin kuitenkin aivan hukassa. Kuka minä olin? Mikä oli minun roolini? En tiennyt miten päin olisin ollut, joten yritin seisoa päälläni, se ei toiminut. Kaikki näytti menevän ylösalaisin. Rakensin itselleni myös laatikon, ahdoin itseäni siihen, en mahtunut. Olin vääränkokoinen. Menin virran vietäväksi, ajelehdin niin kauas etten lopulta löytänyt enää kotiini. Virta veti minut mukanaan. Mitä minulle oli tapahtunut? Kaikki tämä unelmointi siitä, etten tunnistanut enää itseäni. Peili, jota olin katsonut ei näyttänyt kuvaani laisinkaan. Se oli mennyt rikki. Minä rikoin sen – tai niin minä luulin.

Tunne työminäsi!

En kadottanut tai rikkonut itseäni, hukkasin työroolini. Ajattelin, ettei rooleja enää kaivattu. Olin yrittäjä, se riittäisi. Työroolin merkitys on kuitenkin valtava. Se ei ole pelkkä titteli, se määrittää jokaisen yksilön tehtävän, vastuun ja velvollisuuden. Se on kuin kallio, jonka päällä me seisomme. Työroolit tuovat turvaa, kun tiedämme mihin me nojaamme. Kehitys, kasvu, menestys; kaikki rakentuu aina vahvan perustan päälle. Toimiva pohja luo edellytykset lähteä kehittämään toimintaa ja henkilökuntaa eteenpäin. Kehitystä ei kuitenkaan voi tapahtua, jollei kaikki perusedellytykset ole kunnossa. Työroolien tunteminen ja tiedostaminen ovat tärkeä osa vahvaa pohjaa organisaatiossa. Työpaikan arvot kertovat meille miten me toimimme. Työrooli puolestaan kertoo miten yksilö toimii. Miten voisimme lisätä suorituskykyämme, jos emme tiedä rooliamme? Miten voisimme tietää mikä meidän tehtävä työyhteisössä on, jos emme ole määrittäneet selkeitä rooleja? Miten henkilökuntamme voisi tietää, mitä heiltä odotetaan, jos he eivät tiedosta työrooliaan?

Työrooli muodostuu ammatillisen identiteetin ja työpaikan tavoitteiden mukaan. Minäkuvan vahvuudet ja mielenkiinnon kohteet ovat myös taustalla roolin syntymisessä. Työrooli ja oma minäkuva eivät voi olla täysin irrallisia, sillä silloinhan henkilö ei olisi aito työpaikalla. Tiimissä jokaisen työrooli on tukemassa kokonaisuutta. Tiimin rakennus vaiheessa eli rekrytoidessa meidän täytyisi pystyä näkemään kokonaisuus. Millainen rooli täydentää tiimiämme? Mitä taitoja tiimistämme uupuu? Työroolit luovat työpaikalle selkeyttä ja ammatillisuutta, mikä viestittää tasapuolista ja oikeudenmukaista kohtelua. Ilman työrooleja työpaikan tilanteista voi hyvin nopeasti kehittyä konflikteja.

”Jos työroolit ovat epäselvät, henkilökemiat
saavat liian paljon tilaa. ”- Anna Tienhaara

Työroolini on johtaa yritystämme ja toimia esimiehenä henkilökunnalle. Työroolini ei vaihtanut missään vaiheessa, vain yritys, jossa työskentelen vaihtui. Me usein itse teemme asioista paljon monimutkaisempia kuin ne ovat. Tieto siitä miten toimia on loppujen lopuksi hyvin yksinkertaista. Ehkä jopa liian yksinkertaista, jolloin sitä on vaikeaa enää tunnistaa.

 

Maria Korpisalo,

Team Leader
maria@motimate.fi

Yksi kommentti artikkeliin “Työroolit hukassa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kuka minä olen?

32v, unelmoija, yrittäjä, toimitusjohtaja ja ennen kaikkea esimies!

Uskon, että onnelliset työntekijät tuovat onnelliset asiakkaat. Tämä ohjenuora ohjaa minun päivittäistä työtäni. Yrittäjänä tietenkin tavoittelen liiketoiminnan kasvua ja sen voin saavuttaa vain keskittymällä työntekijöihimme.

Ihmiset ovat kaiken menestyksen takana. Ilman oikeita ihmisiä, ei hienoinkaan, isolla rahalla tuotettu liikeidea erotu enää markkinoilta. Se on aivan liian helppoa, tylsää ja kaikkien saatavilla. Sen vuoksi, me tarvitsemme tänä päivänä yhä enemmän parempaa johtamista, mahdollistavaa johtamista. Paremmalla johtamisella voidaan parantaa ja kehittää mitä vain! Tästä syystä esimiehenä kehittyminen on minulle jatkuva prosessi, joka ei koskaan saa päättyä.

Tervetuloa jakamaan ajatuksia esimiestyöstä!
Maria Aleksiina